9.12.1998-3.4.2012
Mä annan sut pois, mä päästän sut pois, vaikka sattuu....
Viliä kaivaten, Miia, Petri, Riina, Reetta ja Lauri Pate, Ilona ja Viola
Vili Vilperi
Muistan sen päivän kuin eilisen, kun Nea soitti pentujen syntyneen. Olimme varanneet uroksen, ja Vili oli ainoa uros pentueessa, joten meillä oli helppo valinta. Vili reissasi parisen vuotta minun kanssa viikottain Imatra-Savonlinna väliä opiskelujeni takia. Välillä yksinolo taisi olla tylsää, joten Vili viihdytti itseään mm. tekemällä reiän keskelle seinää. Minun onneni, että opiskelija-asuntola oli menossa remonttiin.
Näyttelyissä innostuimme käymään heti, kun ikää tarpeeksi karttui. Itse harvemmin esitin Viliä, vaan handlerina toimi Riikka tai Nea. Vilin kanssa innostuimme kiertämään myös Baltian maissa näyttelyissä. Muutaman kerran Vili kävi vielä veteraani ikäisenä näyttelyssä.
Agilitya kokeilimme myös. Muutamat kisat kävimme myös, lähinnä roolimme oli yleisön naurattaminen. Mieleenpainuvimpia kisoja oli risupartojen mestaruuskisat, joissa Vili pongasi radan toisella reunalla kivan puskan, jossa kävi nostamassa jalkaa ja tuli takaisin, jatkamaan rataa ihan kun mitään ei olisi tapahtunutkaan. 1-luokkaa pidemmälle emme Vilin kanssa koskaan päässeet, mutta hauskaa meillä tämän harrastuksen parissa silti on ollut.
Nyt Vili -veteraani viettää eläkepäiviä perheemme parissa. Virtaa edelleen riittää, mutta Elmon poismenon jälkeen Vilinkin on vähän rauhoittunut. Vili on ollut perusterve snautseri, toivottavasti saamme nauttia vielä monista vuosista yhdessä.
3.4.2012 oli raskas päivä. Yhteinen tiemme päättyi. Vilillä oli toisessa takajalassa osittainen ristisiteen repeämä ja sitä tutkiessa löydettiin myös välilevynpullistuma selässä. Päätimme, ettei Viliä enää leikata eikä elo kipulääkkeitten kanssa tuntunut oikealta ratkaisulta. Kiitos Nealle iki-ihanasta koirasta, josta on kotona muistuttumassa Viola....